Blogi

Kirjoitin harjoitteluni alettua esittelyn itsestäni sekä ensimmäisestä viikosta Työtä kohti -hankkeessa. Tämä tekstipätkä tulee olemaan jatkoa siihen. Sen voi halutessaan käydä lukemassa tätä pätkää ennen tai jälkeen. 😊Ensimmäiset neljä viikkoa Työtä kohti -hankkeen leivissä on mennyt hujauksessa. Harjoitteluni pääpaino on innovaatio- ja...

Haastateltavat kaksi nuorta miestä, ovat molemmat tehneet keikkoja sovelluksen kautta nimenomaan Suoja-Pirtille. Keikoista jutellaan yleensä etukäteen asukkaiden kanssa ja kun työlle on löytynyt tekijät, sovitaan käytännöistä yhdessä. Tarvittaessa käydään hankkeen kanssa läpi työhön vaadittava ohjeistus sekä annetaan työvälineet.

Olen Sanna Ihalainen, aloitin vertaisohjaajana osa-aikatyöt hankkeessa nyt tammikuun puolessa välissä. Olin ensin Rukkilan asumisyhteisössä 3 kuukautta työkokeilussa vertaisohjaajan roolissa, mistä työllistyin hankkeeseen.

Haastattelin Mattia (nimi muutettu), työvalmennuksesta ja Työtä kohti -hankkeesta. Matti on silminnähden tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa ja siihen, että on työtä mitä tehdä. Mies on puhelias ja erittäin ystävällinen. Hänen päivänsä kuluu Yatzyn merkeissä ja seurustellessa silloin, kun hän ei ole työssä. Töitä hän tekee kahtena päivänä viikossa...

Olen Henna, kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Tavoitteenani on valmistua toukokuussa 2023. Innolla odotan kolmen kuukauden harjoittelujaksoa Työtä kohti -hankkeessa. Hanke ei ole minulle ihan vieras. Ollessani viime syksynä mielenterveys- ja päihdetyön suuntaavassa harjoittelussa Suoja-Pirtin asumisyksiköissä,...

Vuodelle 2023 toteutetaan lakimuutoskokeilu, joka nostaa ulosoton kuukausittaisen suojaosuuden 700 eurosta reiluun 900 euroon. Käyttövarojen lisäämisellä halutaan tasata elinkustannusten nousun aiheuttamaa kulujen kasvua. Kokeilu saattaa vähentää velkaantumista, jos se ehkäisee tai vähentää päivittäisten kulujen kattamista uudella lainalla, mutta...

Olen Pauliina Marjomäki, ja aloitin työkokeilun hankkeessa marraskuussa. Olen työskennellyt yrityshallinnossa, mutta harrastusten myötä innostunut Stea-hankemaailmasta. Olen hankkeessa mukana kehittämässä raportointia, erityisesti mittareita. Minulla on projektinhallinnan tradenomin koulutus ja olen lisäksi kevään 2022 fattaluuta. Vapaa-ajalla...