Työtä kohti 

Työvalmennus ja vertaisuus tukena -hanke

Työtä kohti - työvalmennus ja vertaisuus tukena

Hankkeessa kehitetään ja toteutetaan asunnottomien asumispalveluyksiköiden asukkaille työ- ja opiskeluvalmiuksia edistävä jalkautuva työmalli vuosina 2022-2024. Työmallissa hyödynnetään työvalmennusta,  velka- ja talousohjaamista sekä vertaistyötä.

Keskeisiä tehtäviä on asukkaiden työllistymisen esteiden vähentäminen, motivaation kasvaminen, työelämätaitojen lisääminen ja näiden keinojen avulla asiakkaiden siirtyminen ja kiinnittyminen työllisyyspalveluihin tai opiskeluun. 


Yli puolen vuoden hanketyöntekijän kokemuksella olen huomannut, että asiakkaat ajattelevat monesti, että heillä ei ole työkokemusta tai työssä tarvittavia taitoja, koska heillä on vähän tai ei ollenkaan palkkatyöhistoriaa. Surullisinta on, jos omat läheiset väheksyvät esim. kuntouttavassa työtoiminnassa olemista ja saattavat piikitellä: "miksi et...

Olen Jaana Jäntti, Työtä kohti -hankkeen uusi projektityöntekijä. Koulutukseltani olen sosionomi ja työhönvalmentaja, mutta ensimmäinen ammattini oli HSO-sihteeri. Vuonna 2007 "hyppäsinkin" sosiaalialalle täysin muista tehtävistä. Sitä hyppyä en ole kyllä katunut. Työ ihmisten parissa on ollut nämä vuodet mielekästä. Pisimpään olen työskennellyt...