Esittelyssä hankkeen vertaisohjaaja

27.01.2023

Moikka!

Olen Sanna Ihalainen, aloitin vertaisohjaajana osa-aikatyöt hankkeessa nyt tammikuun puolessa välissä. Olin ensin Rukkilan asumisyhteisössä 3 kuukautta työkokeilussa vertaisohjaajan roolissa, mistä työllistyin hankkeeseen.

Minulla on oma kokemus päihteistä irrottautumisesta ja kuntoutujan työllistymisprosessista. Aloitin vertaisuuden parissa alunperin Huudikoutsi-hankkeessa palkkatuella, missä tehdään jalkautuvaa vertaistyötä metroasemille, mutta sain myös hienoja mahdollisuuksia päästä puhumaan julkisesti päihteitä käyttävien puolesta ja paljon muuta osaamista sekä työelämävalmiuksia. Huudikoutseista matka jatkui hetkeksi Symppikseen vertaiseksi, kunnes tuli mahdollisuus mennä työkokeiluun Suoja-pirtin Rukkilan asumisyhteisöön vertaishommiin. Työkokeilu alkoikin käymään loppuaan, kun hankkeesta avautui vertaisohjaajan paikka ja siirryin hankkeeseen.

Vapaa-ajalla tykkään tehdä somea, mistä onkin ollut paljon hyötyä työelämässä, myös nyt tässä hankkeessa. Lisäksi harrastan voimanostoa. Myös vertaistukiryhmissä kuluu aikaa vapaa-ajalla, koska hoidan siellä päihdesairauttani. Voinkin lähteä tukemaan asukkaita vertaisohjaajana myös vertaistuenpiiriin ja harrastuksiin!