Työvalmentaja opiskelijan eka päivä
Kävelen aamulla autolle ja mieleni on jännittynyt, mutta tasainen. Olen menossa uuteen harjoittelupaikkaan Työtä kohti -hankkeen pyörteisiin.
Olen kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalveluiden erikoisammattitutkinnon opiskelija, Elli (työvalmentaja).
Työtä kohti -hanke on minulle täysin uusi juttu, ja opiskeluideni ollessa aika intensiivisiä, en ole juurikaan ehtinyt tutustumaan hankkeen sisältöön, vaikka nettisivut ehdinkin pikaisesti kahlaamaan läpi.
Auto kurvaa Rukkilan asuinyhteisön pihaan. Jännitys on tiivistynyt hikikarpaloiksi otsalle, mutta selviän tilanteesta hengittämällä syvään ja pyyhkäisemällä otsani kuivaksi. Olin sopinut tapaamisen Anne Hirvosen kanssa. Anne on hankkeen projektin vetäjä ja tulisi olemaan minun ohjaajani harjoittelun ajan.
Anne olikin ovella minua vastassa, mutta palaveri on venähtänyt, joten kurvasin Annen ohjeiden mukaan alakertaan, jossa minua on vastassa asumisyhteisön ohjaaja. Sain ihanasti kupillisen kahvia eteeni ja asetuin odottamaan Annea. Jännitys alkaa tasaantumaan. Tästä se lähtee.
Silmäilen ympäristöä uteliaana samalla kun mieleni harhailee kysymysten välillä. Mikä on Työtä kohti -hanke? Miksi tämä hanke on perustettu ja mikä sen ydin on?
Annen lisäksi hankkeessa työskentelee Niko (vertaisohjaaja), Kimmo (projektityöntekijä) ja Tino (työvalmentaja) sekä Pauliina (tradenomi). Nyttemmin Niko ja Kimmo on jääneet pois hankkeesta.
Saan kuulla, että hankkeen tarkoituksena on kehittää ja toki myös toteuttaa työmalli, jonka pointtina on asukkaiden työllistymisen tai opiskeluiden edistäminen. Keskeisinä työkaluina on asukkaiden ohjaaminen erilaisissa arjen ongelmissa, pääpainona velka- ja talousohjaaminen. Mukana on myös vertaisohjaamista ja työvalmennusta.
Kun kysymyksiini on vastattu, on aika kerätä painava kasa painavaa sanaa ja ottaa hanke haltuun.
Minun tehtäväni on tutustua hankkeeseen kunnolla ja olla siinä mukana työvalmentajan völjyssä. Tutustun asumisyhteisöihin, jotka ovat hankkeen piirissä. Niitä on Suoja Pirtti Ry:n Rukkilan asumisyhteisö, Kotkankadun huoltokoti ja Leppävaaran asumispalveluyksikkö, lisäksi Helsingin kaupungin yksikkö Kulosaaren asuinyhteisö.
Ensimmäinen päivä pulkassa! Olen itsestäni ylpeä ja innoissani. Tämä kuulostaa todella hyvältä.
Kerron teille lisää, kunhan harjoittelu etenee. Pysykää kuulolla!